Rosmariini kirjoitti on 29.08.2011 - 15:15:53:Minä en oikein ymmärrä miksi se suoja on sellaisessa paikassa jossa ihmisillä ei ole aikaa hoitaa eläimiä kunnolla. Kuopion kaupungille lähtee kirjettä heti kun saan sellaisen aikaiseksi.
Sen takia kun sitä ei kukaan muukaan suostu hoitamaan, Savisaareenhan rakennettiin ihan oma mökki eläinsuojaksi silloin kun vielä Kuopion Kaupungilla oli oma pieneläinvastaanotto joka toimi yhteistyössä suojan kanssa.
Kun Kaupungin pieneläinklinikka loppui ja vastaanotto siirtyi hetkeksi Tuhatjalan vastuulle taisi yhteystyö suojankin kanssa päättyä, taitavat nykyään käyttää hoitoa tarvitsevat Rakissa & Katissa Päivärannassa.
Suojaahan tosiaan pitää ratsastuskoulun omistaja siinä samassa pihapiirissä missä talli sijaitsee, varmasti on pula vapaaehtoisista ja tuskin oman työnsä ohella hänkään ehtii sitä täysi päiväisesti hoitaa.
Itse vien suojalle aina pari kertaa vuodessa vanhoja lakanoita, pieniä vessa-astioita, ruokaa ja kippoja ja kuppeja kissoille.
Suojan toimintakin on varmasti mennyt alaspäin sen jälkeen kun klinikka loppui, klinikan kauttahan hoidettiin myös kaikki eläinsuojelutapaukset ym.